suorana sun runous ansa norsu sauna suo runsaan rosan asuun runoa susan uros saunan runo asunsa nauro susan osu narunsa runous sana auno runsas suon uransa soran suuna osan ura sun osa uran sun osaan surun on suru sana on suru ansa annos surua on naurussa on raasu sun on suur sana osas naurun
En tiedä, pidänkö tuosta Teron runosta, se tuntuu jotenkin liian itsestäänselvältä, ts. noita ajatuksia on pyöritelty niin kauan, että niiden tuoreuttaminen minimalistisin menetelmin vaatisi jotain pidemmälle vietyä.
Jounin anagrammisarja toimisi mielestäni paremmin jonkinlaisen tarinan muotoon puettuna, tai ainakin siten, että asettelulla normalisoitaisiin tämä nyt silmälle jossain määrin väsyttävä palkki tekstiä. Mutta tämä mielipiteeni johtunee siitä, että olen anagrammirunouden suhteen aika kärsimätön. Tarvitsen siihen jotain esim. Kasey Mohammadin Sonnagrams-sarjan tyyppistä käsitteellistä ja sisällöllistä oivaltavuutta, jossa anagrammaattisuuden alivaltiosihteerimäinen "vitsimäisyys" häivytetään näkyvistä, tai ainakin pyritään saamaan lukija samanaikaisesti unohtamaan, että teksti on anagrammaattista, sekä hämmästelemään runoilijan virtuoosimaista kirjainsommittelua. Muita esimerkkejä olisivat Michelle Grangaud'n ja Ian Monkin sestanagrammiinat.
Ehkä en ole sitten nähnyt sitä julkista keskustelua, missä noista sanapareista syntyviä assosiaatioyhdistelmiä on pyöritelty niin kauan. Noi tyylirikot, joissa muutan alkuperäisen sanajoukon (sana, runo, kirja, sivu) sanoja sijapäätteillä toisiksi sanoiksi, on tehty osoittamaan juuri... no, jotakin jota en nyt juuri osaa sanallistaa.
Totta on, että sinällään nämä (per?)mutaatiot eivät ole erityisen kekseliäitä. Pystyviivan sijasta olisikin ehkä kannattanut käyttää jotain toista merkkiä näiden eri ajatusten selkiyttämiseksi, mutta satun pitämään sen ulkonäöstä :)
Niin, se mihkä viittasin on ehkä enemmän jostain Borgesista lähtien tai kauempaakin pyörineet ajatukset näistä kirjastojen, sivujen, kirjojen, kirjainten, tekstien materiaalisuuksista ja sen sellaisista, joita Language-runous ja ranskalainen teoria on ihan täynnä, väsyttävyyteen asti. Ne on siis tietynlaiselle yleisölle (kuten mulle) ihan hirveitä kliseitä. Ymmärrän, jos ne eivät ole sitä sinulle - enkä voi korottaa itseäni miksikään ideaaliyleisöksi tässä, sillä varmasti on myös vielä niitä, jotka pitävät noita yhdistelmiä oivalluksina. Mutta itse samaistan sanarunon genrenä "tiedostavien" lajityyppien joukkoon, ts. perinteisesti on ollut niin, että sanarunoja harrastavat jossain määrin näistä asioista keskimäärin tietoisemmat tyypit. Siis esim. kansainvälisesti.
Koitan selittää, miten minä lukijana tätä lähestyn, millaisia ennakkoluuloja ja -oletuksia minulla on. En pyri asettumaan mihinkään elitistiseen asemaan kouluttautuneisuuteni ja lukeneisuuteni tähden - on vain fakta kohdallani, etten voi olla tietämättä sitä, mitä tiedän, ja tuomatta sitä mukaan lukemiseeni.
Ehkä runosi olisi minun näkökulmastani mielenkiintoisempi, jos se pohtisi jotain ajankohtaisempaa ilmiötä tai tematiikkaa, kuten kielen digitalisoitumista: alusta, jolla kirjoitat tuosta vanhanaikaisesta koodeksiin sidotusta kirjallisuudesta, on kuitenkin ihan toinen - ja tästä seuraa tietty tahaton ironia, joka korostaa minusta mainitsemaani kliseisyyttä. Uskon, että pystyt parempaan, koska tiedän sinun miettivän näitä uusien medioiden kysymyksiä aika paljonkin. :)
Tarkoitat kai "alentaa itseäni ideaaliyleisöksi"? ;)
Tässä tietysti törmätään jossakin määrin myös siihen erityisesti sanarunouden ongelmaan, että samat oivallukset voivat tulla ja tulevatkin useammille ihmisille (kuten juuri hiljattain Juri kirjoitti saman sanarunon kuin Henriikka aikaisemmin). Kaikki joutuvat valitsemaan mitä teorioita ja mitä kirjoja lukevat, enkä tietysti voi lakata kirjoittamastakaan vain siksi, etten tunne läpikotaisin kaikkia traditioita (siis edes niitä minulle relevantteja). En ehtisi kirjoittaa, vaan kaikki aika menisi sivistykseni aukkojen paikkailuun. Tämä tosiaan varmasti rajaa lukijoista, tai siis potentiaalisista pitäjistä (hah), tietyn marginaalin ihmiset pois, mikä on toki harmillista, mutta mille en myöskään oikein voi mitään.
Itse en missään tapauksessa usko, että pystyn parempaan. Kyllä tämä runo oli tuotantoni ehdoton huippukohta.
Ja tässä pätee sama kuin tuolla jossakin toisessa kommenttiketjussa: tarkoitukseni ei missään nimessä ollut olla ilkeämielinen sanoissani, ei vähääkään. Kaikki vitsini nyt taitavat vaan kuulostaa siltä, koska Twitter-viestien rajallisessa tilassa kuulostin tuohtuneemmalta kuin olen. Olen parissa paikassa tuolla silmäniskuhymiöllä koittanut osoittaa, ettei kysymys ole passiivis-aggressiivisuudesta. Mutta tosiaan tuo Twitter-keskustelumme taisi tuoda tähän oman taakkansa.
Passiivinen voin olla, mutta aggressiivinen en koskaan!1
Niin, siis passi-agroon kuuluu se silmänisku usein mun koodikirjan mukaan, mutta meillä on ehkä eri painos. :)
Pitäis kehittää enemmän merkkejä ilmaisemaan esim ironiaa, sarkasmia, vilpittömyyttä jne. Japanilaisilla on kyllä hyvin noiden hymiöidensä kanssa, mutta niiden käyttö täällä tuntuu vielä hiukan animenörttimäiseltä.
Tämä on ilmeisen kulunut aihe, mutta eikö ironia tms. menetä tehoaan ironiana tms., jos se merkitään? Ironian monitasoisuutta ei ainakaan voi merkitä.
Teemu, olisitko valmis luonnehtimaan kantaasi siten, että haluat kyseenalaistaa kaunokirjalliselle modernismille ominaisen tulkintavihjeiden (ja välimerkkien!) vieroksunnan? En ihmettelisi, jos ilmenisi, että olet jossain yhteydessä kirjoittanut laajemminkin suhteestasi modernismiin & sen lieveilmiöihin.
Mä luulen et mun kirpparilta hankitusta painoksesta puuttuu sivuja. Ja voihan se silmänisku tosiaan vaan korostaa sitä passioaggrikulttuuria nyt kun mainitsit.
Varsinkin tollaiset lakonisen itseironiset tölväisyt, jotka mulle on tyypillisiä, tarvitsisivat merkin. Joskaan eivät olisi sitten enää hauskoja. Just toi "tuotantoni huippukohta" -kappale ei ois toiminut yhtään, jos sen ois jollain merkillä alleviivannut ironiaksi (aina mä kompastun tohon ikiviholliseeni, ironiaan). Mutta taisi käydä niin, että näytinkin vain sarkastiselta kitisijältä kun joku kehtasi esittää täysin perusteltua kritiikkiä :)
Pitäisi näköjään vähän tarkemmin miettiä aina näiden kommenttien sävyjä ennen sitä viimeistä napinpainallusta. Mulla on ehkä vähän omintakeinen huumorintaju, joka ei tälleen kirjoitettuna oikein aukene ellei tunne minua hyvin entuudestaan.
Mutta tosiaan, oikeasti en ole passiivis-aggressiivinen käytännössä koskaan.
Animenörttihymiöistäkin vois muuten tulla vähänen semmonen flarffivittuilun tunne :D
suorana sun
VastaaPoistarunous ansa
norsu sauna
suo runsaan
rosan asuun
runoa susan
uros saunan
runo asunsa
nauro susan
osu narunsa
runous sana
auno runsas
suon uransa
soran suuna
osan ura sun
osa uran sun
osaan surun
on suru sana
on suru ansa
annos surua
on naurussa
on raasu sun
on suur sana
osas naurun
En tiedä, pidänkö tuosta Teron runosta, se tuntuu jotenkin liian itsestäänselvältä, ts. noita ajatuksia on pyöritelty niin kauan, että niiden tuoreuttaminen minimalistisin menetelmin vaatisi jotain pidemmälle vietyä.
VastaaPoistaJounin anagrammisarja toimisi mielestäni paremmin jonkinlaisen tarinan muotoon puettuna, tai ainakin siten, että asettelulla normalisoitaisiin tämä nyt silmälle jossain määrin väsyttävä palkki tekstiä. Mutta tämä mielipiteeni johtunee siitä, että olen anagrammirunouden suhteen aika kärsimätön. Tarvitsen siihen jotain esim. Kasey Mohammadin Sonnagrams-sarjan tyyppistä käsitteellistä ja sisällöllistä oivaltavuutta, jossa anagrammaattisuuden alivaltiosihteerimäinen "vitsimäisyys" häivytetään näkyvistä, tai ainakin pyritään saamaan lukija samanaikaisesti unohtamaan, että teksti on anagrammaattista, sekä hämmästelemään runoilijan virtuoosimaista kirjainsommittelua. Muita esimerkkejä olisivat Michelle Grangaud'n ja Ian Monkin sestanagrammiinat.
Ehkä en ole sitten nähnyt sitä julkista keskustelua, missä noista sanapareista syntyviä assosiaatioyhdistelmiä on pyöritelty niin kauan. Noi tyylirikot, joissa muutan alkuperäisen sanajoukon (sana, runo, kirja, sivu) sanoja sijapäätteillä toisiksi sanoiksi, on tehty osoittamaan juuri... no, jotakin jota en nyt juuri osaa sanallistaa.
VastaaPoistaTotta on, että sinällään nämä (per?)mutaatiot eivät ole erityisen kekseliäitä. Pystyviivan sijasta olisikin ehkä kannattanut käyttää jotain toista merkkiä näiden eri ajatusten selkiyttämiseksi, mutta satun pitämään sen ulkonäöstä :)
Niin, se mihkä viittasin on ehkä enemmän jostain Borgesista lähtien tai kauempaakin pyörineet ajatukset näistä kirjastojen, sivujen, kirjojen, kirjainten, tekstien materiaalisuuksista ja sen sellaisista, joita Language-runous ja ranskalainen teoria on ihan täynnä, väsyttävyyteen asti. Ne on siis tietynlaiselle yleisölle (kuten mulle) ihan hirveitä kliseitä. Ymmärrän, jos ne eivät ole sitä sinulle - enkä voi korottaa itseäni miksikään ideaaliyleisöksi tässä, sillä varmasti on myös vielä niitä, jotka pitävät noita yhdistelmiä oivalluksina. Mutta itse samaistan sanarunon genrenä "tiedostavien" lajityyppien joukkoon, ts. perinteisesti on ollut niin, että sanarunoja harrastavat jossain määrin näistä asioista keskimäärin tietoisemmat tyypit. Siis esim. kansainvälisesti.
VastaaPoistaKoitan selittää, miten minä lukijana tätä lähestyn, millaisia ennakkoluuloja ja -oletuksia minulla on. En pyri asettumaan mihinkään elitistiseen asemaan kouluttautuneisuuteni ja lukeneisuuteni tähden - on vain fakta kohdallani, etten voi olla tietämättä sitä, mitä tiedän, ja tuomatta sitä mukaan lukemiseeni.
Ehkä runosi olisi minun näkökulmastani mielenkiintoisempi, jos se pohtisi jotain ajankohtaisempaa ilmiötä tai tematiikkaa, kuten kielen digitalisoitumista: alusta, jolla kirjoitat tuosta vanhanaikaisesta koodeksiin sidotusta kirjallisuudesta, on kuitenkin ihan toinen - ja tästä seuraa tietty tahaton ironia, joka korostaa minusta mainitsemaani kliseisyyttä. Uskon, että pystyt parempaan, koska tiedän sinun miettivän näitä uusien medioiden kysymyksiä aika paljonkin. :)
Tarkoitat kai "alentaa itseäni ideaaliyleisöksi"? ;)
VastaaPoistaTässä tietysti törmätään jossakin määrin myös siihen erityisesti sanarunouden ongelmaan, että samat oivallukset voivat tulla ja tulevatkin useammille ihmisille (kuten juuri hiljattain Juri kirjoitti saman sanarunon kuin Henriikka aikaisemmin). Kaikki joutuvat valitsemaan mitä teorioita ja mitä kirjoja lukevat, enkä tietysti voi lakata kirjoittamastakaan vain siksi, etten tunne läpikotaisin kaikkia traditioita (siis edes niitä minulle relevantteja). En ehtisi kirjoittaa, vaan kaikki aika menisi sivistykseni aukkojen paikkailuun. Tämä tosiaan varmasti rajaa lukijoista, tai siis potentiaalisista pitäjistä (hah), tietyn marginaalin ihmiset pois, mikä on toki harmillista, mutta mille en myöskään oikein voi mitään.
Itse en missään tapauksessa usko, että pystyn parempaan. Kyllä tämä runo oli tuotantoni ehdoton huippukohta.
Lopetas ny ajoissa toi passiivinen aggressio, oikeesti. Ei edes vitsin muodossa enää, ok? :)
VastaaPoistaJoo, sori :D
VastaaPoistaJa tässä pätee sama kuin tuolla jossakin toisessa kommenttiketjussa: tarkoitukseni ei missään nimessä ollut olla ilkeämielinen sanoissani, ei vähääkään. Kaikki vitsini nyt taitavat vaan kuulostaa siltä, koska Twitter-viestien rajallisessa tilassa kuulostin tuohtuneemmalta kuin olen. Olen parissa paikassa tuolla silmäniskuhymiöllä koittanut osoittaa, ettei kysymys ole passiivis-aggressiivisuudesta. Mutta tosiaan tuo Twitter-keskustelumme taisi tuoda tähän oman taakkansa.
VastaaPoistaPassiivinen voin olla, mutta aggressiivinen en koskaan!1
Niin, siis passi-agroon kuuluu se silmänisku usein mun koodikirjan mukaan, mutta meillä on ehkä eri painos. :)
VastaaPoistaPitäis kehittää enemmän merkkejä ilmaisemaan esim ironiaa, sarkasmia, vilpittömyyttä jne. Japanilaisilla on kyllä hyvin noiden hymiöidensä kanssa, mutta niiden käyttö täällä tuntuu vielä hiukan animenörttimäiseltä.
Tämä on ilmeisen kulunut aihe, mutta eikö ironia tms. menetä tehoaan ironiana tms., jos se merkitään? Ironian monitasoisuutta ei ainakaan voi merkitä.
VastaaPoistaTeemu, olisitko valmis luonnehtimaan kantaasi siten, että haluat kyseenalaistaa kaunokirjalliselle modernismille ominaisen tulkintavihjeiden (ja välimerkkien!) vieroksunnan? En ihmettelisi, jos ilmenisi, että olet jossain yhteydessä kirjoittanut laajemminkin suhteestasi modernismiin & sen lieveilmiöihin.
Mä luulen et mun kirpparilta hankitusta painoksesta puuttuu sivuja. Ja voihan se silmänisku tosiaan vaan korostaa sitä passioaggrikulttuuria nyt kun mainitsit.
VastaaPoistaVarsinkin tollaiset lakonisen itseironiset tölväisyt, jotka mulle on tyypillisiä, tarvitsisivat merkin. Joskaan eivät olisi sitten enää hauskoja. Just toi "tuotantoni huippukohta" -kappale ei ois toiminut yhtään, jos sen ois jollain merkillä alleviivannut ironiaksi (aina mä kompastun tohon ikiviholliseeni, ironiaan). Mutta taisi käydä niin, että näytinkin vain sarkastiselta kitisijältä kun joku kehtasi esittää täysin perusteltua kritiikkiä :)
Pitäisi näköjään vähän tarkemmin miettiä aina näiden kommenttien sävyjä ennen sitä viimeistä napinpainallusta. Mulla on ehkä vähän omintakeinen huumorintaju, joka ei tälleen kirjoitettuna oikein aukene ellei tunne minua hyvin entuudestaan.
Mutta tosiaan, oikeasti en ole passiivis-aggressiivinen käytännössä koskaan.
Animenörttihymiöistäkin vois muuten tulla vähänen semmonen flarffivittuilun tunne :D
voi kristus ja sarja kina
VastaaPoistaja sankari korjasi sivut
ja raskain runo asunsa
runoja rinki
raju rinki on
uros saunan, runo asunsa
sanovat sisu ostavan susi
osista usvan
varjosti isku
suon uransa soran suuna,
osan ura sun
osa uran sun
(runous ansa)
annos surua on naurussa
Joo, nyt on kyllä alkuperäisteksti kehitetty paljon paremmaksi. Wikirunoutta?
VastaaPoista”sana
VastaaPoistakonsana
persana
pertsana
saatana
etana
smetana
kauhtana
piri/pintana
pirstana
mustana
lottana
perttana
ruutana
marihuana
vana”
(Tuomo Tuomi, Suomen kielen käänteissanakirja)